Defa Haastajakiertue 1

Moro

No niin, nyt se eka on sitten takana. Olihan miekkailua, mutta oli kyllä todella kiva päästä taas pelaa kilpaa. Siitä edellisestä kerrasta onkin sitten aikaa melkoisesti.
DEFA Haastajakiertueen eka kilpailu oli Sea Golf Rönnäs:ssä ja kenttä on mulle aika tuttu. Olin sillee luottavaisin mielin koska se ei ole ihan törkeen pitkä kenttä, joten en jää niin paljoa muille.

Miten kävi, hittolainen, mua jännitti ensimmäiset yhdeksän reikää niin paljon että siinä ollut mitään järkeä. Kuudennella väylällä mä naureskelin ittelleni että mitä mä jännitän, no en tiedä, mutta jännitin. No se alko sitten helpottaa ja homma rupes rullaa, sitten pelasinkin ihan hyvää golfia loppu päivän.
Kentästä sen verran että yleiskunto oli aika jees, ei mitään erikoista, mutta hyväsää ruohossa. Griinit oli pääasiallisesti ok, mutta oli ne paikoin melkoisen pomppivia, että ei voinut kun yrittää hyvää puttia ja toivoa parasta. Esim edellisellä viikolla olin Masterissa pelaa Forestin ja se oli ihan törkeen hyvässä kunnossa, griinit ja kaikki oli niin hienot. Mut ei anneta sen häiritä.

Golfissa on hyvä jos saa punasta taululle joten ajattelin heti alkuun aloittaa sillä.

Eli punaiset Galving Green ja punaiset Dudet. Dudet on kyllä maailman parhaat jalassa varsinkin kun jalka on muhinut koko päivän golfkengissä. 🙂 Mulla olis ollut vielä Punainen T-Paita mutta sitä en laittanut, baby steps.

No himasta huristelee sinne noin 1,5h joten lähdin ajoissa ja kävin vähän jauhaa sontaa jätkien kanssa. Hiippailin rangelle vähän lämmittelee, ja se pallo lensi ihan sika hyvin. Siinä mun edessä tuskasteli “Junnu” ja kappas kepposta, se oli mun kanssa samassa ryhmässä. 🙂 Aika hauska yhteensattuma, se veti kyllä todella hienosti palloa. Finnish Tour pelaaja, ja kyllä sen huomas, oli se niin varmaa tekemistä.
No siitä sitten ykköselle hirveessä jännityksessä, avaus puu 3:lla ja vähän oikealle, osu kiveen ja kimpos taaksepäin, noin 167 matkaa. Vetäsin i6:lla griinille ja kolme puttia, pogi kortissa. Moro, vähän ihmettelin putteja mutta minkäs teet. Kakkosella yritin fadee avauksella ja tuli snadisti liikaa ja väylän vasemmassa reunassa, siitä taas i6:lla griiniä kohden, jäi 1m lyhyeksi, no chippi ja noin 1,5 m ylämäkee, hyvä putti lähti lavasta ja lipout. Taas Bogi, mitä mä teen väärin? No tätä tää golfi on.
Mutta toi vähän kuvaa sitä tekemistä, siellä oli paljon hyviä lyöntejä mutta se pallo ei vaan tippunut.

Jos saan jossitella niin mä ottaisin molemmilta rundeilta parit lyönnit veke, veikkaa että että pelillisesti tulos olis ollut jotain 76 tasoo. Se olisi aika lailla mun pelaamista noissa oloissa. Mutta ei mennyt niin mitäs tässä ihmettelee.
Mutta oli siellä muutama huippu vetokin, vaikka niistä ei putit uponnut.
Esim 12 väylällä iskin todella hienon korkean draw:n.

Pallo tuli alas ennen lippua, pomppas ihan viereen ja siitä spinnas griinin reunaan. Eli kävi Hole In One aikas lähellä, No putti pomppi viereen ja PAR korttiin. Mutta kyllä oli komia veto, matkaa lipulle oli noin 126m ja löin sen i9:llä. Se oli hyvä skode.
Sitten seuraava on PAR 5 jossa mullakin Mitta riittää kahdella griinille, ilman mitään erikoisuuksia.
Siinä maalailin jätkille että sellanen kevyt raivi vaan tohon keskelle.
No lähti ihan hirmuinen paukku, ihan metsän rajaa ja sieltä pienellä draw kiertellä pomppimaan. Mulla oli jäljellä joku 200m. 🙂

Kuva ei kerro koko totuutta mutta se oli mieleen painuva veto. 🙂
Siitä sitten varma blokki vasemmalle Hybridillä ja oltiin vasemmalla griinin vieressä. Moro, kyllä olis voinut vähän paremman lyödä, mä veikkaan että mä tähtäsin aikas vinoon enkä vaan lyönyt vinoon. No oli miten oli, PAR korttiin ja seuraavalle.

Siinä ei sitten sen kummempaa enää sillä kierroksella ollutkaan, ihan tasasta kömpimistä.

Sitten tokalle lähdettiin menemään, nyt oli aloitus 10 väylältä.
Ruuan jälkeen ei ollut ihan terävin olo, ja tupekisn pogin ekalle.
Siinä mä kaikkea askartelin, mutta sitten siinä 16 väylällä sain ekan Birdien aikaiseksi, oli se kyllä vaikeassa. En tajuu miten se aina voi jäädä reunalle. No tänään jäi. Löin aika jees drive ja siitä sitten rento i9 ja oli ihan ok. 🙂

Nyt ei ollut sitä Spinniä niin paljoa joten pallo ei livistänyt griiniltä. 🙂 Ton mä sain sisään. 🙂

Sitten lähettiin sille vikalle ysille, se oli ihan golfia, kunnes otin taas nelosella 3 puttia, 1:Stä metristä. Voi että meinas mennä hermo, no ei mennyt, oli niin hieno fiilis koko pelin ajan että ei mikään vaivannut.
Seuraavalle löin hienon Fade avauksen puu 3:lla ja Par kortiin, pari puttia.
En tiedä mitä siellä oli askarreltu, mutta 6:lla oli noin 30 min jono.
No jonoteltiin ja tein loppuun vielä 2 kolmenputin griiniä. Se vähän loi tulosta mutta ei haitannut minuu olleskaan.

Päivä oli mahtava, oli kiva päästä pelaa. Pysyin koko ajan tavoitteessa, yksi lyönti kerrallaan ja nautitaan pelistä.

Aivan mahtavaa.
Ai niin, Tuomarilla oli kans Dudet jalassa. 🙂

-Nakki

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *