Välineet

HelloW

No siitä on taas aikaa kun viimeksi tänne kirjailin.
Tämä ajatus tuli jo aikaisemmin mutta halusin vähän odotella ennen kuin alan runoilemaan.

Välineet!
 Joo, tästä on paljon puhuttu viimeaikoina. Golfhan on herrasmies peli ja se pyritään sellaisena säilyttämään, siksi meillä on säännöt ja sääntöjä päivitellään aina kun tarvetta tulee. Mulla on sellainen mutu tuntuma että noin 1-2v välein tulee jotian päivityksiä / muutoksia.

Uramuutos:Tuossa muutama vuosi sitten tuli muutos että mailojen urat pitää olla tietynlaiset ja että Tour pelaajat ei saa enää vanhoja uria käyttää. Muut tavikset saa jatkaa pelaamista. No siinä oli sellainen porsaanreikä että jos oli vanhat mailat, en nyt muista mitkä niin niillä sai pelaa koska niiden joku patentti oli aikaisemmin hyväksytty. Mutta niiden mailojen valmistus oli lopetettu jo aikaa sitten. Mun mielestä ne oli Ping:n mailat. En nyt mee vannomaan.
Ankkurointi: Vuonna 2012 tuli iso päätös että mailaa ei saa enää ankkuroida kehoon. Lähinnä tämä koskee puttereita. Siinä ajatuksena oli että mailan kiinnittäminen/ankkurointi kehoon antaa liikaa tukea ja se siten helpottaa puttaamista liikaa. No tästä on sitten ollut isosti ääntä suuntaan ja toiseen. Mutta veikkaan että siihen päätökseen tullaan vielä puuttumaan. Veikkaan että markkinatalous tulee ajaa tässä yli. Muistaakseni meni vielä niin että kielto astuu voimaan vuonna 2016 joten on tässä pelaajilla hyvää aikaa opetella toinen tapa putata. Lähinnä pelaajat jotkä käyttää normaalista poiketen pidempää putteria “luudanvarsi” puttereita tai siitä vähän lyhyempiä. Putterin varsi kiinnitetään rintaan tai vatsaan ja siten saadaan tukea puttiliikkeeseen.

Tämä vaan esimerkkinä että koko ajan sääntöjä yritetään päivittää ja pitää pelin henki aitona.

Mitäs muuta ne välineet on saanut aikaiseksi. No, draiverit? Ne kehittyy ihan hirveetä vauhtia. Koko ajan pyritään saamaan pallo lentämään pidemmälle ja pidemmälle. Ei taida enää montaa niin sanottua huippu draiveria olla markkinoilla joissa ei pysty säätämään lavan asentoa, onko se auki/suora/sulki ja monta astetta sinä on nostokulmaa.
Mun duunikaveri on Englantilainen ja hän kertoi tarinan mailojen kehityksestä. En muista nimeä mikä British Open kenttä siinä oli, mutta kertoi kuinka reilu 10 vuotta sitten avaukset lyötiin ojan eteen ja nykypäivänä pitkälyöntiset vetää draivit ilmassa ojan yli. Siis aivan valtavaa kehitystä, jos pallo lentää useita kymmeniä metrejä ilmassa pidemmälle. Koko pelin luonnehan muuttuu dramaattisesti. No toki ei se pelkästään mailoista johdu vaan Pallot kehittyy hirveetä vauhtia myös. Kun päästäiin vanhoista Balata palloista nykypäiväisiin uretaani ja mitä lie kumipalloihin niin siinä se isoin kantama tuli. 🙂

Uudet mailat.
Joo, mun mailat on aina valittu fiiliksen mukaan. Mä haluun ja pyrin olemaan Fiilis-pelaaja vaikka haluan paljon dataa erilaisista asioista. Mailan ulkonäkö vaikuttaa suuresti siihen ja ylipäänsä pelaamiseen. No viimevuonna Titleist julkaisu MB 712 mailat ja kun mä näin sen ekan kerran niin tajusin heti. Toi lapa on niin kaunis että mun pitää saada sellaiset.

 
Kato nyt tota. Onhan toi nyt niin törkeen makee. Maltoin kumminkin mieleni ja vältin investoinnin. Sitten muutama mun frendi innostu ostaa uudet työkalut ja niille mentiin fittaa mailoja. Frendi on 195cm jotain pitkä ja se ihastu tohon lapaan kans. Mentiin Fittaa Espoon Balancee mailoja ja testasin ite samalla miltä se tuntuu. Morjensta että oli hieno tunne. No Frendille mailat fitattiin. 2 tuumaa pidemmät varret ja 2 astetta uprigh kulma. Vähän oli hienoa kun tehtaalta se tuli valmiiksi duunattuna. No hitto toi syksy oli niin sateinen ja duunit häiritti pelaamista. Niin en päässyt kattelee miten hienosti pallo lensi. Mutta juttu kertoi että kyllä se lensi!
Siitä sitten sain päätöksen että omat pitää saada. Mulla on ollut projekti menossa et miten saan lapaan lisää vauhtia ja siksi en halunnut heti hommata uusia miekkoja. Vaan että saan selkeesti jotain mitä sitten alkaa Fittaa. No nyt on tiukasti vedetty keskikehoreeniä ja vähän fitnestä niin kyllä se aina ajoittaa heilahtaa aika paljon kovempaa. Se mistä ollut eniten hyötyä on osumapuhtauden paraneminen. Se on kumminkin se mikä ratkaisee, ei ole väliä kuinka kovaa huitaisee jos ei osu palloon. 🙂

 

Fittaaminen?
Nyt kun mailat kehittyy niin hirveesti ja niillä pystytään tekemään vaikkaa ja mitä. Niin asiaa voisi ajatella seuraavasti. Aikanaan kun koneet yleistyi, niin golfmailojen hinnat alkoi laskemaan kun pystyttiin koneella jauhaa linasta ulos mailoja. No siinä taas menetettiin se customointi, koska me kaikki ollaan erilaisia ja siksi standardit mailat ei vaan aina istu kaikille. Esim itsellä on lyhyet jalat ja pitkä selkä. Eli aika hassun näköinen vaappuja. 🙂 Mutta sitten taas duunikaveri on 195cm pitkä, kuten tuossa kerroin hänen fittauksesta. Niin ei sille sopi mun töppömailat vaan sille pitää laittaa lisää vartta ja muuttaa kulmaa.
No se mikä hyvä puoli tässä on. Nyt kun tietotekniikka ja muut valmistusprosessit kehittyy niin pystytään modernisoimaan valmistulinjoja ja saadaan siten mahdolliseksi personointi. Eli vaikka se kone jauhaa mailoja ulos täydellä vauhdilla niin silti saadan sieltä koneesta ulos juuri minulle valmistetut mailat jotka on minun mukaan säädetty. Eli minun pelaajana ei tarvitse tehdä kompromissejä välineiden suhteen koska olen lyhyt. Tämä on hieno juttu. Kyllä mä sanoisin että oli pelaaja millä tasolla tahansa niin kannattaa käydä Mailasepän juttusilla ja fittaa työkalut.

Mun oma bägi on aina olut vähän sellainen fiilis säkki. 🙂 Mä luulen että toi kuvaa sitä parhaiten. Siellä on ollut erilaisia maijoja vähän fiiliksen mukaan. Edelliset Callaway Prototypet mitattiin niin että kävin huitelee tutkaan ja sen mukaan katottiin varren kireys, ei siinä mitään spinnejä tai muuta ihmetelty.

Vanha ystäväni / pelikaveri Ari Pasanen vaikuttaa Peltomäki Golfissa ja Ata on aika päällikkö noiden mailojen kanssa. Koska Pego:ssa saa Titleist ja Nike fitattua niin varasin Atalta ajan. Mulla oli omista lyönneistä ja mailanpäännopeuksista aika hyvä käsitys ja siksi mielessäkin vähän valmiina että mitäs bägiin laitetaan. Siinä testasin sitten Nike ja Titleist mailat ja Titleist vaan tuntu paremmalta. Molemmat lavat on musta äärettömän kauniita mutta Titu oli parempi ja kauniimpi ja mä halusin ne. 🙂 Siinä aikani mätin palloa koneeseen ja pohdittiin samalla että minkälaisia vetoja oli ja mitä vaihtoehtoja oli. Hassua oli se että Ata virpo kauheet rautakanget käteen ja niillä oli niin hyvä lyödä. Tietokoneenkin mukaan pallo lensi hyvin. No mikä on hyvin? Mulle hyvin on noin 27-30m korkea ja piedi Draw kierre. Toki hauskaa sitten nähdä miten se ulkona lentää mutta fiilis on nyt hyvä.  Mielenkiintoista oli se että miten Ata lähti rakentaa sitä mailaa. Kyllä siinä huomasin että Ammattilainen on Ammattilainen. Itse olisin valinnut väärin. 🙂 Nyt on sitten tiukat varret, paljon nostokulmaa ja säädettävyyttä. Eli jos ja kun projektini etenee että saan lapaan lisää vauhtia niin mailat on tukena eikä ala heittää palloa taivaalle ja silti pystyn nyky nopeuksialla saamaan pallon tarpeeksi korkealle että se mahdollisesti pystähtyy griinille. Edelliset Prototypet niin kun sain sellasen kovan huitasun hyvällä osumalla niin pallossa oli valtavasti spinniä ja se kiipes vain ylöspäin, ei lentänyt kuten olisi halunnut.
Nyt sieltä Titleistilta tuli iso paffilaatikko ja siinä se koko komeus on. Draiveri, Spone, Hybridi ja 712 MB raudat. Oli mulla apulainenkin avaamassa pakettia. 🙂

Ei voi olla enää kuin miehestä kiinni. Noi viimekesänä hankitut Mizuno Wedget pysyy bägissä. Mä diggaan niitten tuntumasta niin paljon että en ihan hevillä vaihda. Plus niillä pallo menee aina lipulle. 🙂

Tällänen lappu oli vielä sinne pakettiin laitettu. Eli mailat on mulle tehty, linjalla, massatuotannossa ja silti yksilöllinen. Toki voin olla hyvin paljon väärässä.  🙂

Laitan lisää koodia kun saan tuntumaa että miten se lähtee ja minne. Tänään menee GolfAreenalle testaa ja sitten 14.4 on 09:02 ensimmäinen tiiaika varattuna. Ei millään malttais odottaa.!!!

Näillä sitten mennään! 

Se on taas kuulemisiin.

-Nakki

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *