Kiertue uutiset, tuote uutiset ja markkinointituki
![]() PING draiverit olivat voitokkaina PGA Tourilla (G425 MAX), Euroopan Tourilla (G425 LST) ja Japanissa (G410 Plus). PING pelaaja Stewart Cink varmisti hänen kahdeksannen PGA Tour voittonsa G425 MAX draiverillaan RBC Heritage kilpailussa Harbour Townissa, Etelä Carolinassa. Tämä 47-vuotias pelaaja on voittanut kaksi kertaa tällä kaudella ja siirtyi 26. sijalta kolmanneksi FedExCupin sijoilla sen jälkeen kun pelasi tulokset 63-63-69 ensimmäisillä kolmella kierroksella. Hän pelasi viimeisenä päivänä tuloksen 70 ja kokonaistuloksella 19 alle parin varmisti voiton neljällä lyönnillä. G425 LST draiveri jatkaa voittokulkuaan ja varmisti voiton Austrian Golf Openin voittajalle Diamond Country Clubilla Euroopan kiertueella. Draiveri on voittanut kaikilla pää ammattilaiskiertueilla. HIENOA PELAAMISTA Corey Conners on kerännyt paljon huomiota hyvällä pelaamisellaan, hän on sijoittunut tällä kaudella monesti PGA Tourin tulostaululla kärkikahinoihin. 29-vuotias kanadalainen oli sunnuntaina T4 RBC Heritage kilpailussa Hilton Head Islandilla Etelä Carolinassa mikä varmasti miellytti pelaajaa itseään ja hänen sponsoreitaan johon RBC kuuluu. Hän on ollut top 8 joukossa neljässä hänen kuudesta viimeisestä kilpailusta, joista hän oli T8 Mastersissa (hän sijoittui T10 viime marraskuussa). Hän on ollut tasainen ja sijoittunut seitsemän kertaa kymmenen parhaan joukkoon tällä kaudella. ![]() |